Neulomisen lyhyt(?) historia

Koulussa neulominen ei sujunut. Sormet hikosivat ja lapasista (etenkin peukaloista) tuli nihkeän epämuodostuneita. Neulomisen innon löysin odottaessani esikoistani vuonna 2002. Pitihän tulokkaalle edes sukat tehdä. Syntyi myös villatakki (liian kapeat hihansuut), menninkäispipo (liian lyhyt ja pieni, menee hyvin nukeille) sekä peukalottomat lapaset (putosivat kädestä).

Myös mieheni sai osansa innostuksestani: lapintumput ja villasukat. Ajattelin tehdä myös todella lämpimän pipon lukuisista isoäidiltä saamistani jämälangoista. Piposta tuli aavistuksen liian laaja, mutta valitettavasti myös liian lyhyt, koska langat loppuivat. Koska käytin muistaakseni kolminkertaista lankaa (eri tyylisiä, joista yksi ainakin oli jotain tosi paksua), piposta tuli todellakin paksu. Mallinsa vuoksi se muistuttaa kuitenkin lähinnä kypärää ja pääosin vihervän sävynsä ansiosta on kovin militarihenkinen. Pipo toimittaa työhatun virkaa maalla.

Myöhemmin tuotoksia on syntynyt vähän vaihtelevaan tahtiin niin virkaten kuin neuloenkin. Nyt kun lapset ovat nukkeleikki-iässä, on tosi kätevää testailla uusia malleja ja ideoita nukeilla. Ei mene aikaa kyllästymiseen saakka, eikä haittaa, jos tulee vähän muotopuolta välillä. :) Nukkeneulominen on myös hyvä tapa käyttää jämälankoja.

Nyt meneillään on toinen isompi projekti. Ensimmäinen jäi muistaakseni hiukan kesken ja on jossain hukan teillä. Kyseessä oli neuletakki, joka oli muistaakseni aina oikein -neuletta ja hihansuihin, helmaan ja kaulukseen tuli ihanat pörröhärpäkkeet Butterflysta (sivuhuomautus: mahtaako tätä enää olla, kun ei ainakaan Novitan 2007 mallistossa näy?)

Nykyinen isompi projekti on neuletakki tai bolero tai mikä ikinä onkaan, mutta kivan mallinen. Sain petroolinsiniset mohairsekoitelangat sekä ohjeet tähän joululahjaksi. Kohta ensimmäinen kerä on käytetty. Jokseenkin hitahasti etenee homma, kun töiden jälkeen on tietenkin touhuttava lasten (ja miehenkin) kanssa. Kurja homma, että neulominen on hiukan epäsosiaalista puuhaa. Siis siinä mielessä, että jos pitäisi tehdä yhdessä jotain, niin puikoissa on aika konkreettisesti kiinni. Sen sijaan keskustelu sujuu mainiosti puikkojen kilkatuksen säestämänä.

Nyt on aika taas kuluttaa pätkä jämälankoja ja pistää puikot helkkäämään. Jäsentelen blogiani, jahka joudan.