sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Inventaario

Viime aikojen pakkaset tarjosivat mainion tilaisuuden tuulettaa komerossa marinoituneet langat. Muutaman vuorokauden ne tuossa kuistilla raikastuivat ja tänään sain vihdoin pakattua ne laatikoihin. Tein sitten inventaarion samalla ihan tulevaa lankahamsterikuukauttakin silmällä pitäen. Tahdon nimittäin tietää edes suunnilleen prosentuaalisen langantuhoamistahtini. Toisaalta on hyvä edes kerran vuodessa vilkaista, onko suunta lankojen suhteen oikea. Jos niitä on vuosi vuodelta vain enemmän, niin eiköhän olisi syytä venyttää hamsterikuukautta omalla kohdalla enempään kuin yhteen kuukauteen?

Alla listattuna kuvien kera tämänhetkinen lankavarastoni lähes täydellisenä. Keskeneräisissä töissä on kiinni vielä pari kiloa lankaa ja tiedän, että ainakin yksi tai jopa kaksi pahvilaatikollista lankaa on jossain hukassa! :O Niin ja operaatiosta unohtui syntymäpäivälahjaksi saamani Woolit, jotka odottavat toimeen tarttumista vaatekaapissani. Täytyy varmaan vielä sukeltaa komeroon jos toiseenkin ja lisäillä puuttuvat langat tähän postaukseen myöhemmin. Vaan esiteltäköön nyt tämän päivän pakkailun saalis. Tavoistani poiketen (juu, tämä on toinen inventaario blogihistoriassani...) liitän langan yhteyteen myös suunnitelman, mitä voisin ko. langasta tehdä!


  • Sirdar, Just Bamboo: 3xvaaleanpunainen, 1xroosa, 1xvalkoinen, á 50 g = 250 g
  • Tästä teen todennäköisesti pikkuballeriinalle kietaisupuseron mukaillen Sue Whitingin Virkkaa kaunista lapselle -kirjan ohjetta.


  • LIDLin puuvillalankaa. 16xvalkoinen, 16x luonnonvaalea, á 50 g = 1600 g.
  • Suunnitelmat ihan auki! Todennäköisesti yritän joskus aloittaa jonkinlaisen pitsinvirkkauksen yrittämistä. Voisikohan tästä tehdä jotain haarukkapitsisysteemiä...? On tosi ohutta lankaa. Ihan sellaista pitsipeittokamaa.


  • Eldorado virkkauslanka. 1xvaaleansininen, 50 g
  • Sama vika kuin edellisessä... Mitäs tästä tekisin?






  • Novita Cocos: 1xvaaleanpunainen, 4xbeige, á 50 g = 250 g
  • Novita Gold: 2xkulta, á 25 g = 50 g
  • Ostin näitä joskus laukun virkkaamista varten (kahvatkin on jo olemassa), vai olikohan se sittenkin Malibua ja tuota Goldia...? Taisi tuo Cocos olla joskus alennuksessa jossain ja siksi eksynyt varastoihin. Ideoita käyttökohteista otetaan siis vastaan!

  • Novita Olivia: 1 x luonnonvaalea (kuvassa), 50 g, 2 x beige yht. 83 g = 133 g
  • Ilmiselvästi jämäkamaa, mutta kun oli oikein vyötteet ympärillä ja yli puolet kerästä jäljellä, niin pääsivät listalle. Ehkäpä näistä tekisi vaikkapa kesähatun tytölle. Jollekin niistä.


  • Novita Malibu: 2 x ruskea, 4 x vaaleanpunainen, 2 x vihertävä, á 100 g = 800 g
  • Tätä vissiin ostin sitä laukunvirkkausta varten. Voi olla, että laukkuja teenkin, vaikka kylläpä tuosta muuhunkin olisi. Vaaleanpunaisesta varmaan tytöille jotain...



  • Novita Tennessee: 1 x turkoosi, 41 g, 4 x sininen, 4 x sammaleenvihreä, 7 x lime, á 100 g = 1541 g
  • Limenvihreää jo käytän Dalecarlica-mekkoon, mutta kaikki seitsemän kerää eivät tule siihen kulumaan. Ehkä voisi tästä tehdä myös mekon kaveriksi jotain. Neuleen? Huivin? Ajatukset avoinna.


  • Novita virkkauslanka: 3 x beige, yht. 294 g
  • Mahdollisesti tämä pääsee jonkin sortin huiviksi. Muistaakseni huivin ohje oli oikein vyötteessä. Tai jos ei ole, niin äkkiäkös sellaisen jostain löytää.



  • Novita Rustika: 5 x kanerva, yht. 494 g
  • Tästä aion tehdä uudelle blogikoiralle nutun. Pennun paljas masu ei saa paleltua!





  • Novita Aino: 4 x punainen, 4 x valkoinen, 1 x musta, á 100 g = 900 g
  • Tästä määrästähän saisi jo vaikka mitä. Ehkäpä teenkin raitaneuleen jollekulle tytöistä. Tai sitten paljon pipoja. Paksut lapasetkin saisi.



  • Novita Jussi: 2 x lila, á 100 g = 200 g
  • Tuomittu sukkalangaksi. Seiskaveikan kaveri. Ehkä keksin jotain virikkeellisempää?





  • Hahtuvalanka: 1 x turkoosi, 123 g, 1 x beigenpunertava, 43 g = 166 g
  • Hmm... Ryhdynkö kestoilemaan pienimmän kanssa? Tekisinkö villahousuja? Lisäimuja? Vai itselleni liivinsuojia? Veikkaan näiden jatkavan marinoitumistaan tovin ja päätyvän joskus huopakintaiksi tai -töppösiksi.


  • Raggegarn-sukkalanka: 5 x punainen, 5 x harmaanvalkea, á n. 50 g = 500 g
  • Aiemmasta postauksesta tuttua tavaraa. Tuomittu sukiksi.





  • Sirdar Snuggly Baby Bamboo: 3 x lime, 2 x ruskea, á 50 g = 250 g
  • Ostin tätä Liinaa odottaessani ja suunnittelin tekeväni hänelle jotain. Vielä ovat koskemattomina. Ehkä tästä voisi tehdä uudelle vauvalle jotain? Nutun tai myssyn, lapaset ja tossut?


  • Novita Nina: 4 x valkoinen, 4 x tummanharmaa, á 100 g = 800 g
  • Tämä oli ihan ylläripyllärilöytö. Ei minkäänlaista muistikuvaa koko langasta, mutta mieluisa yllätys kyllä. Tästä voisi tehdä jopa neuleen lapselle tai melkein mitä vaan melko pienikokoista isompaa. Siis ettei pelkkiä sukkia tai lapasia, muttei ihan aikuisen takkia. Täytyypä kaivella Novitan arkistoja, jos löytyisi hyvää ohjetta juuri tälle langalle.

  • SandnesGarn Tove: 1 x ruskea, 2 x vihreä, á 50 g = 150 g
  • Krhm... Näistäkin muistan bloganneeni aiemmin. Huopalapaset on pitänyt tehdä. Ehkä vielä joskus? Ensi jouluksi?




  • Marks&Kattens Clown: 2 x sinivalkoinen, á 50 g = 100 g
  • Marks&Kattens Orkidé: 1 x keltainen, 50 g
  • Ei palan kuvaa, mitä näistä määristä tekisi. Jälkimmäinen voisi olla silkin ansiosta melko lämminkin. Ehkä jätän nämä vielä hautumaan ihan ajatuksissakin.



  • Bergere de France Alaska: 4 x tumma petrooli, á 50 g = 200 g
  • Paksua lankaa ja melko muovisen oloista, vaikka puolet onkin villaa. Voisi tästä ehkä kaulahuivin tehdä? Ideoita?




  • Novita Nalle: 1 x vihreä, 2 x lime á 150 g = 450 g
  • Novita Nalle Colori: 1 x sininen 150 g
  • Tavisosastoa taas. Sukkalankatuomio. Jos muita ideoita, niin ilolla otan vastaan! Jossain on varmaan vihreän Colorinkin jämät. Vai jäiköhän isännän sukista ollenkaan yli..?

  • Novita Teddy: 1 x ruskea 70 g, 1 x valkoinen 100 g
  • Esikoinen juuri tilasi näistä tehdyn myssyn, jossa pitää olla tupsu päälaella. Idea lähi ammoisina aikoina neulomastani Teddy-myssystä, jonka ensin kokosin väärin ja myöhemmin oikein koottuna sen koko on aika lähellä meikäläisen pään kokoa. Tosin sivuilla on tosi kauniit töröttimet, niin että mahtuisi kunnon dumbokorvat sisälle. :D

  • Novita Mambo: 1 x vaaleansininen, 2 x vihreä, á 100 g = 300 g
  • Luulin, ettei Mamboa mulla enää ole, mutta niinpä vain löytyi. Tyttärellä on käytössään yksi kerä tuota sinistä, joten tarvittaessa sitäkin olisi käytettävissä enemmän. En vain oikein keksi näin paksusta langasta mitään. Sitä oli jokseenkin kankeaa työstää, kun nuo terhopipot tein.

  • Novita Puro: 4 x iltanuotio, á 50 g = 200 g
  • Haluaisin tehdä tällaisen pyöryläliivin, mutta sitten pitäisi ostaa lisää lankaa! Meneillään on toisesta väristä (jäätynyt karpalo?) huopakintaat. Ei enää paljonkaan pitäisi virkata, että pääsisi huovuttamaan. Nyt vain menee koiran nuttu etusijalle.


  • Novita Huopanen: 1 x oranssi, 1 x beige, 1 x ruskea, 2 x vaaleanpunainen, 3 x valkoinen, á 100 g, yksi valkoinen 46 g = 746 g
  • Mitäpä näistä. Töppösiä, kintaita ja sitärataa.



  • Novita 7-veljestä: 2 x vaaleanharmaa, 2 x vaaleansininen, 2 x sininen, 1 x valkoinen, 3 x violetti, 2 x sammaleenvihreä, 1 x tummanharmaa, 3 x punainen, 2 x vaaleanpunainen, 1 x musta (ei kuvassa) + paljon jämiä!, á 150 g = 2850 g
  • Mitäs tähän sanoisi... Tätä on paljon. Liikaa. Ei kaikista voi tehdä sukkia! Ostin itseasiassa aikanaan noita harmaita ja sinisiä isännän villapaitaa varten. Täytyy varmaan joskus tarttua tuumasta toimeen ja tehdä jonkinlainen paita. Tosin haaveissa olisi neulekoneen hankkiminen ennen sitä...

  • LIDL sukkalanka: 3 x punainen, 3 x keltavihreä, 4 x sininen, á 50 g = 500 g
  • Voisi tehdä vaikkapa sukkia? Tai sitten lapasia kevätkeleille tai paksumpien tumppujen alle. Tai sitten lisää Calorimetrejä?
  • Sirmione Sukkalanka: 4 x ruskea, 4 x punainen, á 50 g = 400 g
  • Ohuehkoja sukkia tulee, mutta ihan hauska tuo kuviointi. Ehkä näistä voisi tehdä myös muuta vaatetta, jos ei tunnu kovin kutittavalta. Lapset tahtoisivat säärystimiä.

  • Novita Tiina: 3 x lila, 2 x violetti, 3 x valkoinen, 2 x vihreä, á 100 g = 1000 g
  • Tämä on vahva kilpailija mahdolliseksi langaksi tytön kietaisupaitaan. Nopeaa työstää, eikä varmasti kutita. Paitaan kuluisi ehkä lilaa ja valkoista tai tuota violettia tehosteena. Jäisi siis vielä muuhunkin käyttöön.

  • Sussilul(?): 1 x vaaleankeltainen akryylilanka, 25 g
  • Ei. Palan. Kuvaa. Ideoita?






  • Novita Chick: 1 x musta, 25 g
  • Lisänä johonkin? Rintamuskukka?






  • Tummanharmaa lanka, puuvillahtava: 2 vyyhtiä, 1 kerä, yht. 308 g
  • Perintölankaa. Suunnitelmat avoinna.





  • Ruskeaa lenkkilankaa: 1 vyyhti, n. 100 g
  • Perintölankaa. Efektinä johonkin vaatekappaleeseen? Melko muovinen tapaus.





  • Fils Anny Blatt (akryyli&mohair): 1 x musta, 50 g
  • Perintölankaa...






Yllä lueteltuja lankoja on siis kaiken kaikkiaan 15052 g ja siihen kolme laatikollista (2505 g) jämälankaa päälle tekee yhteensä 17557 grammaa lankaa. Ja tästä vielä puuttuu...

Takuulla tämä ei ole mikään kaikkien aikojen ennätys, mutta itse olen sitä mieltä, että ehkä olisi välillä aika kuluttaa hamstraamisen sijaan. Katsoinpa vuoden 2008 Lankahamsteriblogista, että varastoni oli silloin noin 8500 grammaa, joten takuulla nyt pidän kunnon paaston tuosta lankojen hankinnasta. Nih!

---

Ps. Tietenkin lahjalangat ovat aina tervetulleita... Äitienpäiväkin tuossa tullatepsuttaa. Ja naistenpäivä. Ystävänpäivänäkin voi lankailla. ;D















tiistai 26. tammikuuta 2010

Uudet tykötarpeet

Tänään se tuli - käsityökerhon liittymislahja! Siihen sisältyi Nanson neulekassi, josta ei muuten tikut tule läpi, sekä kattava valikoima bambupuikkoja ja niille säilytys... ööö... pussi? En malta päästä koeajamaan puikkoja. Kokemusta bambuista ei aiemmalta ajalta ole, mutta tuntuivat niin kevyiltä ja sileiltä ja... *huokaus*

Ehkä tartun Nallelankaan ja 3,5:n sukkapuikkoihin seuraavaksi... ;)


- iPostaus

torstai 21. tammikuuta 2010

Tempauksia, tempauksia!

Voi vihjatkaa nyt joku ystävällinen minulle alkavista tempauksista! Olen nykyään aina myöhässä ja huomaan jämäkuut, sukkakuut, lapaskuut ja muut kuut aina tempauksen alettua. :( Voihan noita käsitöitä ilman yhteiskekkereitäkin tehdä, mutta kyllä nuo tempoilut aina vauhdittavat touhua. Ihan Itse:n 2010 haasteena on vähentää kertyneitä lanka- ja muita käsityötarvikevarastoja, mutta myös tuollaiset lyhyemmän aikavälin yhteishässäkät kiinnostavat.

Vinkkailemaan siis!

maanantai 4. tammikuuta 2010

Elämäni ensimmäinen

Sain kuin sainkin pukinkonttiin jotakin valmista. Innostuin kokeilemaan valoryijyn tekemistä ja ehdin saada puolikkaan valmiiksi jouluun mennessä. Aatonaattoiltana isäntä teki ryijyyn kehykset ja aattona teos ehti pakettiin. Vähän viime tippaan jäi. Tällaiselle paikalle ryijy sitten pääsi äidin lahjana:



Oli kyllä sen verran kivaa puuhaa, että noita voisi tehdä enemmänkin - jahka sormi on kuoriutunut ja kasvattanut uuden ihon.

Toinen joululahja oli tossut Huopasesta anopille. Niidenkin kanssa meni vähän täpärälle: anoppi sai vetää kosteat töppöset jalkaan. Hyvänä puolena tuossa tietysti oli se, että tossut muotoutuivat käyttäjälleen sopiviksi.