maanantai 30. syyskuuta 2013

Nihkeää

Lapset tarvitsisivat vaatteita. Tuli kylmä, tarvitsevat lapasia. Itse haluaisin jonkun kivan hupparin tai neuletakin. Kankaita ja lankoja on vaikka muille jakaa. Miksi sitten ei huvita?



Eilen päätin, että nyt ompelen odottavien kasan tyhjäksi. Kanttasin yhdet alushousut ja siinä se. Niistäkin tuli liian kiristävälahkeiset. Tylsää. Ei vain jotenkin napannut istua ompelukoneella.

Autolla matkatessamme kannan yhä mukana matkaneuletta. Kuopus on jo lapasensa saanut, nyt kolmasluokkalaisen lapaset ovat jo paria vaille valmiit. Kyse ei siis ole siitä, etteikö valmista saisi aikaan, kun vain tekee. Täällä kotona toimeen tarttuminen vain jotenkin takkuaa.


Tänään on vapaapäivä kulunut hiukan opiskeluhommia järjestellessä. Järjestelin muun muassa oppimispäiväkirjablogini uudelleen käyttöön. Aiemmin se ei ole siis tuossa käytössä ollut, mutta tästä päivästä eteenpäin on. Aiheena siis puutarhatalouden perustutkinnon suorittaminen ja erinäiset muut puutarha-aiheiset ajatelmat. Olet lämpimästi tervetullut Nousemaan Katolle!

Ja nyt potkaisen itseäni per**uksille ja saan jotain aikaan käsityörintamalla!

(Sitä ennen ripustan pyykit ja laitan uuden koneellisen jauhamaan...)

tiistai 10. syyskuuta 2013

Vanhoja valmistuneita

Elämä täällä Kattolassa on ottanut taas askeleen touhukkaampaan suuntaan, kun molemmilla aikuisilla on alkaneet opiskelut (minulla työn ohessa) ja lapsilla harrastukset. Eipä täällä uusia käsitöitä ole oikein ehtinyt valmistua, mutta esitellään niiden sijaan jotain aiemmin valmistunutta.

Siskon esikoisen 2-vuotisjuhlia vietettiin heinäkuussa ja samalla kertaa juhlistettiin myös samaisen siskon kuopuksen syntymää. Jo kesäkuussa valmistui vaateparsi kaksivuotiaalle.

Haaremihousut ja liivitunika/-mekko
Kaava
: housuihin oma, mekko mukaelma Princess-tunikasta
Kangas: housut - Kangastukku, mekko - Eurokangas
Tein kunnolla kasvunvaraa, joten kuinka ollakaan, meidän kolmevuotiaamme pääsi mannekiiniksi kotikuvauksia varten.
Huolestuttavan sopiva vaateparsi. Siis jos tarkoitus on mennä vuotta nuoremmalle serkkutytölle.

Pelkillä housuillakin pärjää, jos nostaa riittävän ylös. Meniskö vaikka keikalle?


Housuissa on siis hyvin korkeat lahje- ja vyötärökaitaleet, joita kääntämällä eri suuntiin, saa housuista joko pidemmät tai lyhemmät. Tässä kaitaleet ovat ihan supisuorina ja kas, saatiinkin hihaton housupuku!

Tässä kaitaleet on käännettynä ja pöksyosa saa rauhassa pussittaa. Kunnon lökärit!
(Pöllöpaita vanhempaa tuotantoa ihan tuolle omalle tirpalle.)
Totta kai jännitti antaa näin kummallinen ja ilmiselvästi vielä liian iso setti tytölle lahjaksi, mutta ei tuo vaikuta pahasti harmistuneen.
Vaikka nämä serkukset välillä vaikuttavat niin saman kokoisilta (mielikuvissani), niin tästä ainakin huomaa, kuinka paljon pienempi tämä söpöliini vielä on. Mutta onneksi näin päin, eikä liian pientä vaatetta... :)
Myös ihan pieni serkkutyttö sai osansa tädin ompeluinnosta. Tähän settiin idea syntyi kangaskaupassa ja jalostui Ottobre-lehtien äärellä.
Essumekko ja joustofarkkuhousut
Koko
: noin 68 cm
Kangas: Keskinen
Kaava: Essumekko Ottobre x/2012 ja  housut Tiger Ottobre x/2013

I am the Batman!

Oikea puoli

Sisäpuoli

Selkäpuolella ristiin

Rakkaurella tehty. Tiätysti.


Mekko ja housut pikku mallin yllä. Lahkeet käännettynä (valkoiset saumurilangat paistaa...).


Olenpa aika ihana!
Lahkeet suorina


Selkäpuoli näyttää puettuna tältä.

Neppareilla kiinnitys. Ihana vauva!

Ompelupöydällä odottaisi vähän yhtä jos toista ompelemista, mutta ensisijaisesti olen kärsinyt ompeluburnoutista ja toissijaisesti kiireestä. Yhden keppihevosen väänsin viime viikonloppuna, mutta se on vielä kalju ja silmätön, joten esiteltäköön humma tuonnempana. Nyt taidan käydä selvittämässä, mistä numeroista nuo kaavat vaatteisiin oli ja sitten täytyykin jo siirtyä muihin hommiin.

Aurinkoista syyskuun kymmenettä!