maanantai 3. syyskuuta 2012

Kangasvaraston täydennystä

Ehkä paremminkin otsikon pitäisi kuulua: "Kangasvaraston ähkynnystä".

Kankaaton kuukausi kului osaltani helposti ilman kangashankintoja. Kankaat eivät kyllä kovasti kuluneetkaan, sillä makasin kuukaudesta miltei kaksi viikkoa sairaana kykenemättä tekemään yhtikäs mitään. Heti, kun tuli hiukan parempi olo, neuloin jonkun kerroksen sukkaa ja kappas, kuume pomppasi takaisin liki 40 asteeseen. Mutta jos ei kankaat juuri kuluneetkaan, ei varastoihin elokuun aikana tullut myöskään lisää kangasta.

Ajattelin jo, että jatkan kankaatonta omatoimisesti syyskuunkin ajan, mutta njääh, kuka oikeastaan siitä hyötyisi? Sitä paitsi vanhempieni muuton myötä sain äidiltä suuren säkillisen kangasta ja ompelutarvikkeita.



Kaappiin pääsi organzaa, sintsiä, voileeta, samettia, puuvillaa, pitsiä ja monta kauluspaitaa - joukossa myös Marimekkoa. Ai niin, kaappikin muutti meille samasta osoitteesta. Kankaat menivät sinne väliaikaismajoitukseen, kunnes saan kangaskaappiini lisää hyllyjä.



Mukana oli myös pussillinen sametti-, kantti-, vino- ja polvekenauhaa sekä useampaakin pitsiä. Ihan joulu!

Tänään vietyäni pienet hoitoon päätin käydä ihan pikipäin vain kurkkaamassa, millaisia resoreita ja collegea paikallisesta kangaskaupasta löytyy. Puodin imago mummojen verhokaupasta muuttui kerta heitolla! Sieltä mukaan lähtivät nimittäin nämä:



Pinossa alimpana on turkoosi ja pinkki college ja päällimmäisenä kuutta sävyä resoria. Siihen väliin jäävätkin sitten ne oikeat löydöt! Mielelläni kannatan oman kylän kauppaa, sillä hinnatkaan eivät päätä huimanneet - kaikki kankaat olivat alle 14 €/m. Lisäksi lopullisesta hinnasta pyöristettiin kymmenet sentit pois. Pieni ele, mutta miellyttävä. ;)

Tarvikevalikoimasta saattaa huomata, että mulla on jo selkeä suunnitelma näiden kankaiden suhteen jahka ovat kutistuksessa käyneet. Facebookin Ompeluelämää-ryhmän syyskuun haasteena on kokeilla neljää eri itselle vierasta lastenvaatekaavaa Ottobre-lehden valikoimasta. Onneksi en ole vielä kaikkia valmiiksi leikkomiani kaavojakaan ehtinyt kokeilla, joten ihan alusta ei tarvitse jokaiseen työhön ryhtyä. Pari hupparimallia ajattelin kuitenkin kokeilla näistä uusista kankaista ja niihin pitää kaavatkin vielä piirtää. Työhön siis!


- Puhelinposti

2 kommenttia:

Tea kirjoitti...

Pitääpäs joskun pysähtyä tuollakin, kun ohi ajelen. Näyttää olevan herkulliset valikoimat :)

Mä olen myös haasteessa mukana. Suunnitelmat kylläkin vielä aika auki, mutta kankaita ainakin löytyy, joten eiköhän niistä jotain synny.

-P- kirjoitti...

mahtava kasa kutkuttavia kankaita! Ompas kyllä hyvä paikallinen kauppa!