Esikoinen taikoi jostain nukenvaatekaapin perukoilta kuopukselle kivan kesäpaitulin ylle. Siitäpä keksin piirtää kaavat ja leikkelin Ikasyrin valikoimasta ostamani kankaan 2-vuotiaan mekoksi. Helmaan vain lisäsin pituutta viitisentoista senttiä. Tai tietystikään kangas ei kulunut kokonaan, vaan ainoastaan pieni suikale siitä.
Olen tunnetusti melko laiska, mitä käsitöihin tulee, tai ainakin koitan oikoa aina siinä, missä mahdollista. Aina se ei ole hyvä juttu. Oikeastaan aika harvoin on.
Noh, nyt päätin oikaista kaavojen jäljentämisessä kankaalle ja niinpä neulasin kaavan nelinkertaiselle kankaalle (leikattiin taitteelta), jotta sain kerralla etu- ja takakappaleen leikattua. Eroa niissä on vain pääntien syvyydessä, joten se olisi helppo syventää etukappaleeseen jälkeenpäin.
Leikkaaminen onnistui vastoin odotuksia mainiosti ja idean synnystä noin puolen tunnin sisällä olin valmis ompelemaan. (Huom! Kaavoitusvaiheen tein kuopuksen armeliaalla avustuksella, koska muuten tuskin olisin saanut ihanaa paitulia edes lainaan.)
Ompelukin sujui isommitta mutkitta. Laiskuuksissani taas oikaisin neulanvaihdoissa ja surruuttelin koko komeuden kaksoisneulalla. Siksipä sivusaumoihin ja olkaimiin tein tavallisen sauman lisäksi tikkaukset.
Näin hieno siitä tuli!
Hiukan jäin kaipaamaan yksivärisiä kanttauksia pääntiehen ja hihansuihin. Rauhoittaisi ehkä kokonaisuutta. (Ja tekisi reunoista siistimmät, kun ompelija ei jaksanut tehdä kaksinkertaisia käänteitä, vaan oikoi tässäkin!)
Leveyttä mekosta olisi voinut vähän karsia, joten ensi kerralla laitan kaavan vähän taitteen yli ja tulee sopiva. Tätä pitää vielä sovittaa 4-vuotiaalle ja jos passaa, teen samalla kaavalla sellaisenaan mekkosia hänellekin.
Mutta en kyllä enää leikkaa kuosillista kangasta nelinkerroin. Katsokaa vaikka itse, miksen.
Saa sanoa hep, jos huomaa, mikä on se seikka, joka häiritsee äitiä, mutta tuskin tätä tulevaa lintubiologia, joka ei juuri taakseen katsele.
Yksityiskohtaisempia ja tarkempia kuvia tarjoillaan toivottavasti sitten, kun käytössäni on taas toimiva tietokone. Ihan pikkiriikkisen muuten pistää itkettämään, jos meidän koko valokuvahistoriamme jää Acerin syövereihin... Varmuuskopiot kun piti ottaa hetkenä minä hyvänsä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti