Knitting season is on!

Näin se on nähtävä. Ahdistus iskee, jos aikoo istua iltaa kotona ilman neulomuksia tai jos päätyy kylään, eikä ole tarpeen tullen mahdollista neulaista riviä, paria. Junamatka ilman puikkoja – itsemurha!

Välillä tuntuu, että neulomisesta on tullut addiktio. En taatusti ole ensimmäinen, joka tämän on huomannut. Yllättynyt olen silti, koska kevään ja kesän puutumuksen jälkeen tällainen hinkumus on käsittämätöntä. Uhkakuva on nähtävissä. YouTubesta löytynyt laadukas animaatio kertoo, kuinka siinä voi käydä...

Tuleva käsityöläinen

Tänään illalla junioria pukiessani puhtoisiin yövaatteisiin, sain kuulla vastalauseita yöhousuista: "Tyhmät housut! Yäk!" Tyttö ei ollut kovin tosissaan, koska samaan aikaan kiltisti pisti jalkoja lahkeisiin. Totesin hymynkare suupielessä, että jos ei kelpaa, niin saat sitten jatkossa kutoa itse omat housusi. (Nämä yöhousut eivät olleet neulotut tms, vaan ihan Disney-kamaa, toim. huom.)

Tähän junnu (kulmat vakavasti kurtussa ja painokkaalla äänellä): "No näytä sitten, mihin reikään mä pistän ne."
Minä: "Jaa mitkä?"
Junnu: "No ne tikut."

Mikä asenne! Moni olisi tuohon sanonut, että enkä kudo ja tämä jo pyysi ohjeita. Tytössä on ainesta, uskon.

Vauhtisokeus iski

Kävin eilen Citymarketissa 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Valitsin väärän käytävän ja törmäsin lanka-alekoppaan. Siinä kävi niin, että ostaapäräytin 4 kerää Cocosta ja 4 kerää Malibua. Tai jotain sinne päin. En edes muista paljonko niitä ostin, huolestuttavaa.

Huolestuttavinta tässä oikeastaan on se, etten ole koko kesänä koskenut puikkoihin ja silti pitää kasvattaa lankavarastoja. Täytyy varmaan aloittaa syksy tekemällä inventaariota. Ehkäpä jaan kokemuksen täälläkin.

Hiljainen blogi – kiireinen elämä

Tämä merkintä on vain ilmoitus, että elossa ollaan. Kesän aikana en ole koskenutkaan puikkoihin tai koukkuun – olosuhteiden pakosta. Blogikoiruus pitää kiireisenä ja samoin lapset, joiden kanssa olemisesta nautin lomallani täyspäiväisesti. Mitä nyt välillä käyn ratsastelemassa.

Meinasin tässä yhtenä päivänä saada hirmuisia väristyksiä, jotka tulkitsin vieroitusoireiksi (kas, ne iskevät viiveellä). Istuin samassa autossa tuttavani kanssa ja tällä oli nykymuodin mukaisesti useita metallisia rannerenkaita toisessa kädessään. En olisi uskonut, että rannerenkaat kilisevät täsmälleen samalla tavalla kuin kolmepuolikkaat sukkapuikot! Meinasin jo kysyä, että kannatko muassasi neulomuksia, mutta vilkaisu kohti lompakon kokoista käsilaukkua antoi aavistaa, ettei siellä ainakaan sukkia ole. Sittemmin havaitsin rannerenkaat syyllisiksi äänen tuottamiseen.

Huomasin vain, että onpaskin jo ikävä käsitöitä. En vain jotenkin ole näin kesällä saanut aikaiseksi. En, vaikka ostelin keväällä kaikenlaisia kesälankojakin viimevuoden malliston jäämistä (=edullisesti). Tuolla ne odottavat laatikoissa hyllyn päällä. Todennäköisesti saavat odottaa vielä syksyyn, koska olemme muuttamassa kuun vaihteessa, joka on ensi viikolla! Hui! Mitään ei ole vielä pakattu, paitsi nuo langat, joiden perussäilytys tapahtuu sisustuslaatikoissa. Mutta ehkä voisin jossain keskustelussa vedota tuohon, kun lankojeni tärkeyttä epäillään? Minun lankani oli pakattu ensimmäisenä, kun muutimme. Entä sinun harrastustarvikkeesi?

Leikki leikkinä. Sitä paitsi miehen harrastustarvikkeet on ihan yhtä siististi omissa laatikoissaan, joten se siitä juonittelusta. :) Taidankin mennä vilkuilemaan kesän Ullaa. Josko sitä vaikka innostuisi...

Myssysatoa ja blogikoira

Tässä vihdoin lupaamani kuva myssyviikkojen ainokaisestani. Virkattu myssy 3-vuotiaalle tyttöselle. Varsinainen merkintä on Myssyviikkojen blogissa.

Lapsi ei suostu pitämään myssyä. Ei vissiin ole kiva idea nuo nauhat kesähelteillä. Pitää tehdä niitä lisää. Lapsia siis. Jos joku vaikka suostuisi myssyä käyttämään.

Toinen juttu. On yleistä, että neuleblogeissa esiintyy myös kissa, virkanimikkeeltään blogikissa. Minulla ei ole kissaa, mutta nyt on koira. Pohdin, viitsiikö tuota blogikoiraksi laittaa, mutta pakkohan se on. Jo kaksi tai kolme kertaa Ikuisuusprojektini on uhannut joutua penikan raatelemaksi, joten onhan siitä blogissa mainittava. Sitä paitsi, jos ensi talvena on taas superhyperpaukkupakkaset, täytyyhän minun koiralle töppöset neuloa. Ja vaikka myssykin.

Tuo kukkamyssy ei taida lämmittää tarpeeksi.

Kiireistä eloa

Ihan pikaisesti kirjaan pari riviä, ettei näytä siltä, että olisin kokonaan lankoihini hukkunut. Elämä on ollut vain aivan liian kiireistä viime aikoina, enkä ole oikein ehtinyt perehtyä mihinkään vapaa-ajan toimintaan. Sellaista se välillä on...

Olen virkannut vain yhden myssyn 3-vuotiaallemme, joka totesi, ettei tykkää ja on piilottanut reuhkan jonnekin. Koitan etsiä ja saada kuvan ajaksi tyttösen päähän. Ei pidä ihmetellä, jos ilme ei ole kovin kirkas. :)

Ikuisuusprojektianikin sain viikonloppuna edistettyä huimasti. Nyt pitäisi liittää aloitus- ja lopetusreunat osittain toisiinsa ja ryhtyä virkkaamaan. Jännää. Ehtiipä tuohon virkkuuseenkin varmaan taas leipääntyä, mutta uuteen vaiheeseen on aina kiva edetä.

Ei vain ole tiedossa, koska ehtii taas koukkuun tarttua...

Håppsan!

Uudet tuulet tosiaankin puhaltavat. Tein blogilleni painikkeen ja huomasin, että alun perinkin väliaikaiseksi tarkoitettu teema ei sopinut kuvioon enää senkään vähää. Älä siis hämmenny ja luule joutuneesi vieraalle sivulle. Tuttu ja turvallinen(?) Katon kontti tämä kuitenkin on.

Jos olet aktiivikävijä, niin tuon nappulan saat linkitettyä osoitteesta:
http://farm1.static.flickr.com/215/471142470_0f04853d1b_m.jpg . Niin ja saa sen blogiinsa/sivuillensa lisätä muutenkin. :)

Uusia viritelmiä

Ilmoittauduin mukaan myssyviikoille ja nyt pitäisi ryhtyä sitten virkkailemaan myssyjä. Ensin täytyy kyllä tehdä kuopukselle, jonka 3-vuotisjulia vietimme viikonloppuna, samanlaiset kotitöppöset kuin esikoisellekin.

Salaisesta sukkaprojektista jäi sen verran lankoja, että pikkuiset saavat "ne kaikkein helpoimmat", kuten ohjekin sanoo. Ainaoikein, joustinta ja virkaten piilo- ja kiinteääsilmukkaa ja pylväitä vielä loppuun. Niin helppoa, että aikansa kuluksi puuhastelee. Tässä kuva esikoisen tossuista. Reunus tuli hiukan liian väljäksi, mutta onpahan tytön nilkalla kasvunvaraa. :)



Nyt kutsuu zz-kerho, joten makoisia unia ystävät hyvät!

Salaiset sukat 2007

Salaiset sukat 2007, originally uploaded by kattolee.

Esittelenpä tässä tekemäni kirjoneulesukat, jotka sai siis kaimani Leena (http://leenan.net).

Mallin varsi on mukaelma Novitan kirjoneulesukista, ei kuviollisesti, mutta tuo "muoto".

Pääsyni erikoisemmille lankakaupoille ei onnistunut, joten koetin valita Leenan toiveisiin sopivia värejä perus Novita-valikoimasta. Leena kertoi pitävänsä ruskan väreistä sekä maanläheisistä väreistä. Valikoima ei aivan vastannut tätä kuvausta, joten heräsi ajatus tulesta. Pohjolan loimu tuli jostakin mieleen, joten olkoon näiden sukkien nimi vaikkapa sitten Pohjolan loimu.

Alunperin tein hiukan erilaisen tuliteeman, mutta se veti sukan niin kurttuun, että harrastin purkua kiilakavennuksiin saakka ja kuvioin jalkaterän uudelleen.

Jos kysyntää on, voin tehdä lopullisesta sukkamallista myös tarkemman ohjeen, koska kirjoitin sen silmukka silmukalta itselleni ylös, että sukat muistuttaisivat edes etäisesti toisiaan. :)

Mielellään näkisin kuvia sukista myös omistajansa jaloissa, koska suurin jännitykseni oli, ovatko sukat sopivat. Minä kun en ole ikinä ennen neulonut sukkia ilman välisovituksia! Oli jo korkea aika.

Ai niin, Leenan kissat saivat myös osansa ja kuulemma käyttöä on ollut. Tässä vielä kuva hiirulaisesta.

Tämä oli muuten samalla testi blogata suoraan Flickr:stä. Tällaiset Web 2.0 -seminaarit ovat varsin mukavia! ;)

26.4.2007 Edit: Lisäsin vihdoin lupaamani lieskaintarsian kuvan. Aika mohkura... :)

Uusia projekteja

Salaiset sukat ovat nyt poissa käsistä (lähtivät matkaan pe 13.4., ovatkohan jo perillä?). On siis aikaa hääriä uusien projektien parissa.

Ikuisuusprojekti, eli neule Kitten Mohairista odottaa toimeen tarttumista. Muutaman kerroksen sain edistettyä sitä viikonlopun helteillä pihassa istuessani. Ehkä siitä on jo ensi talveksi hyötyä? Tai jos ilmastonmuutos kovasti koettelee ja kesä on epävakaa (ja sataa räntää), niin onhan se kelpo riepu jo kesäkuukausinakin. Tarttis varmaan tehrä jotain sille...

Odotellessa on hyvä tehdä hiukan pienempiä projekteja. Ryhdyin neulomaan lapsille kotitöppösiä iki-ihanien (ja -vanhojen) neulekorttien ohjeiden (tarkemmin sanottuna yhden ohjeen) pohjalta. Ensimmäinen töppönen on viimeistelyä vaille valmis. Helppo ku mikä, sano. Kuvia seuraa tuonnempana.

Ihanaiset virkkauslangat (valkoinen ja luonnonvaalea) odottavat myös koukuttelua. Mitähän niistä taikoisi? Tekisinkö päähineitä, verhot, pöytäliinan tai ehkä päiväpeiton? Runsaasti tuota lankaa ainakin on, että ehkäpä sitä voisi aloittaa toisenkin ikuisuusprojektin, joka olisi vielä ikuisempi kuin tämä nykyinen. Lapset kaipaisivat hömppäromanttisia päiväpeitteitä. Olisi tuota vaaleanpunaistakin varmaan lisukkeeksi...

Niin ja sitten kevättalven alennusmyynneistä ostetut Novitan Rustikat etsivät myös jotakin passelia kohdetta. Lähinnä neulottavaa sellaista. Ideoita otan hyyyvin mielelläni vastaan.

Varastoja pitäisi muutenkin tyhjennellä. Työstämistä odottavat valkoiset, punaiset ja mustat Ainot, jokin Novitan ale-lanka (puuvillaa ja akryyliä muistaakseni), väri ärtsyn pinkki ja sitten on ihan sekalainen valikoima muita lankoja (villaa, puuvillaa, sekoitetta...). Kiitollinen olen kaikenlaisista käytännöllisistä vinkeistä, millaisiin töihin näitä lankoja käyttelisin.

Salaisuus paljastui

Elossa jälleen. Edellisessä viestissä mainittu mahatauti kävi tietenkin kaikki perheenjäsenet läpi, mutta nyt keikautin itseni koneelle pitkästä aikaa.

Kiirastorstaina sain ihanan yllätyksen postissa, nimittäin salaisen sukkapaketin. Salaiseksi sukankutojakseni paljastui Leena-kaima, nimittäin Famu.

Paketin sisältö oli sanalla sanoen ihana: valkoisesta Regia Silk -langasta neulotut palmikkosukat, jotka ovat niin pehmoiset, ettei edes tiedä sukkia pitävänsä. Koko oli tismalleen oikea ja olen jo ahkerasti lämmittänyt varpaitani iltaisin ja öisin näillä ihanuuksilla! Puhtaanvalkoista pintaa en viitsi lähteä sotkemaan muussa käytössä. :)

Paketti sisälsi lisäksi valkoisia suklaanappeja (nam!), Famun käyntikortin sekä keväisen postikortin, jonka teksti lämmitti sydäntäni erityisesti tämän tautijakson jälkeen: "Pääsiäisiloa, siunausta ja voimia jokaiseen päivääsi toivottelee sinulle salainen sukankutojasi."

Kiitoksia ystäväni ja siunausta myös sinun pääsiäisen jälkeiseen aikaasi!

Hiljaiseloa

Otsikko on lohdullinen: olen silti elossa, vaikkakin vaiti.

Jo monta kertaa on pitänyt kirjoittaa. Elämässä on oikeastaan aika paljon sellaisia asioita, joita on pitänyt tehdä. Usein tällaista voi olla yhteydenpito ystäviin, toisinaan jotakin kodin, perheen tai parisuhteen ylläpitoon liittyvää.

Minä olen suunnittelija. Siis sen lisäksi, että työnimikkeeni on projektisuunnittelija. Suunnittelen kovasti kaikkea mitä pitäisi tehdä, mitä teen seuraavaksi ja mitä teen joskus myöhemmin. Monessa asiassa toteutus ontuu. Niin kuin nyt tässä bloggaamisessakin.

Olen jo kauan pohtinut, että kirjoitan siitä, miten sorruin taas kuluttamaan kymmeniä ja taas kymmeniä euroja lankoihin. Kuvatkin otin ja siirsin koneelle, mutta paha vain työkoneelle. Lankaostoksista siis tuonnempana.

Sen sijaan salainen sukankutojani sai minut näpyttelemään viestin täynnä ajatuksen virtaa. Kiitos siitä salainen ystäväni! Oikeastaan bloggaamisesta tekee mukavampaa se, että joku "kyselee perään". Tulee tunne, että oikeasti joku seuraa blogiani ja on syystä tai toisesta kiinnostunut siitä, että kirjoitan tänne ajatuksiani. Vaikka eihän bloggaamisen perimmäinen ajatus taida olla se, että kirjoitetaan muille. Kaipa se enemmänkin on itselle kirjoittamista ja omien ajatusten setvimistä.

Salaisesta sukankutojasta puheen ollen. Olen puikotellut jo ainakin kaksi sukkaa, jos silmukoissa lasketaan. Edellisestä kirjoituksestani voi kuitenkin päätellä, että kahta valmista sukkaa en ole vielä saanut aikaiseksi. Totta puhuen ensimmäinenkään ei ole vielä valmis. Tai oli se jo kerran, mutta huomasin, ettei intarsiani ollut aivan onnistunut, joten purin koko jalkaterän. Perfektionismi on varmaankin pahasta tässä puuhassa? Itselle olisin kelpuuttanut, mutta ei sitä toiselle viitsi mitä tahansa kötöstä lähettää.

Ja salaisen sukkailijani ei pidä tästä sitten säikähtää! En ole lainkaan kranttu sen suhteen, millaiset sukat minä saan, mutta en yksinkertaisesti kehtaa lähettää eteenpäin sellaisia sukkia, jotka näyttävät ala-asteen käsityötunnin ensitekosilta. :) Voin laittaa kuvia tuosta yhdestä valmistuneesta sukasta sitten, kun olen saanut molemmat valmiit lähetettyä salaiselle ystävälleni. Vielä en tahdo paljastaa, minkä väristen lankojen parissa puuhailen...

Nyt takaisin töihin, nimittäin sivubisneksen pariin. Mahatautia poteva kuopus herää kumminkin kohta ja sitten on taas kädet täynnä työtä. Luultavasti myös sitä itseään...

Luovuttamista vai tosimiehuutta

Minulla on parhaillaan eräs neuleprojekti käynnissä. Eilen työstin vaihetta, johon kuului suljettuna neuleena kavennuksia ja kirjoneuletta kolmella langalla. Työvaihe oli edennyt noin 15 kerrosta, kun tajusin, ettei kirjoneule näytä yhtään siltä, miltä pitäisi ja se kaiken lisäksi kiristi liikaa. Oli pikapalaverin paikka.

Puranko työni heti 15 kerrosta aiemmin vallinneeseen tilanteeseen, vai neulonko puuttuvat 50 kerrosta ja katson, miltä lopputulos näyttää?

Päädyin purkamaan heti ja jäin pohtimaan, oliko kyse luovuttamisesta vai tosimiehen elkeistä? Olinko liian epävarma jatkaakseni vai kaukaa viisas? Tämän pohtimista jatkan, enkä kerro, mistä työstä oli kyse. Viksut arvatkoon! ;)

Salainen sukankutoja 2007

Yhtenä päivänä vain surffailin netissä ja huomasin, kuinka kaikki olivat osallistuneet johonkin sukan, lapasen, hatun, laukun tai muun irtaimen käsityötuotoksen vaihdoksiin. Joka klikkauksella päädyin jo sulkeutuneisiin tempauksiin. :( Suru meinasi vallata, kunnes vihdoin osuin tuhansista neuleblogeista jonkun kautta Hannan puikottelublogiin ja pääsin viime hetkellä ilmoittautumaan Salaiseen sukankutojaan. Oi onni ja autuus!

Viikonloppuna sähköposti toi viestin salaisesta sukansaajastani. Huokaisin helpotuksesta, kun sukkatoiveet eivät olleet ihan mahdottomia, mutta uutta haastettakin tämä operaatio toi. Se vasta mukavaa!

Eilen aloitin ensimmäisen sukan ja pykersin sille vartta puolilleöin. Nyt väsyttää, mutta silti jo odotan, että pääsisin taas puikkojen ääreen. On tämä kumma harrastus...

Enivei, olen viimeisen kahden päivän aikana haksahtanut myös hahtuviin. Vielä en ole tilannut, mutta kovasti syyhyttäisi. Jos jollakin on kaupan hahtuvan jämiä tai vain muuten ylimääräistä, niin saa ottaa yhteyttä. :D

Valmistakin välillä

Tuntuu hyvältä saada välillä valmista aikaan. Vertin pipa pääsi omistajansa päähän, joskin kukkaan kaavaillut helmet unohtuivat! Näinkin voi käydä. Ehkäpä helmet ja pipo vielä kohtaavat...

Tässä pipossa kukka on aika perinteinen pitsipöytäliinakukka, mutta passaa ihan hyvin tuon samanvärisen taustan kanssa. Pipo on käytännössä kokonaan kiinteitä silmukoita virkaten tehty. Ohje taitaa löytyä kevään 2006 Novitastakin.

Sen verran jäpäkkä tuo pipo on, että halutessaan reunoja voi rullata hieman ylös, jolloin saa hyvinkin 20-lukuisen vaikutelman.

Myös ensimmäisellä yrittämällä epäonnistunut (=liian pitkä) pipo on päässyt käyttöön uudistettuna. Harmaasävyisestä seiskaveikasta tuli viheriäiseen myssykkään reunus ja kukkanen. Syynä yksinkertaisesti se, että viheriäinen lanka loppui uuden pipon viimeiseen silmukkaan. Tehokkaasti käytetty.

Pipo koostuu pääasiassa pylväistä, mutta siellä täällä on rivi tai pari kiinteitä silmukoita. Oma ohje, indeed... Kukka on oma sovellus Käspaikassakin ohjeistetusta kukasta. Taaemmat terälehdet tulivat hiukan liian loitolle, joten kerroksittaisuus kärsi pikkuisen. Oppia ikä kaikki.

Opista puheenollen. Sirpam antoi hyvän neuvon korjata Historiallisen näyttelyn 1. osassa esiteltyä pipoa oikeasti kypärämyssyn mallisemmaksi. Onnistuin kuromaan hatun oikeaan muotoonsa noin teoriassa, mutta edelleenkään se ei ole oikein esittelykelpoinen. Sovitin sitä päähäni ja näytin lähinnä 1980-luvun avaruuselokuvan muukalaiselta. Ilmeisesti tuo lanka ei ole ihan sopiva kyseiseen ohjeeseen, vaan hatusta tulee auttamatta liian suuri. Sääli. Koneellisesti kaljuuntunut isäntäkään ei huolinut Tango-pörröä peruukiksensa.

Äskettäin neuloin korvapipon itselleni Coatsin(?) kerratusta Nord-langasta (80 % akryyliä, 20 % villaa), joka oli paksua kuin bambu ja jopa kympin puikot olivat liian ohuet. Hauska hattu siitä silti tuli – tosin niin muhkea, että vaatii muhkean toppatakin kaverikseen. Onneksi omistuksessani on punainen untuvatakki.

Korvista tykkäävät myös pikku rinsessat, joista vanhimman oma korvapipo vaaleanpunaisesta sevenistä valmistui arviolta 11,7 minuuttia sitten. Saa nähdä, mitä typy aamulla tuumaa.

Outouden syvin olemus

Sain sähköpostitse haasteen. Hhilmaa haastoi minut kertomaan kuusi outoa asiaa itsestäni ja haastamaan sitten kuusi seuraavaa mukaan. Haaste vastaanotettu.

Äidyin pohtimaan, mikä oikein on outoa ja millä mittapuulla? Neulominen, joku voisi sanoa. Väittäisin kuitenkin, että näissä ympyröissä (krhm. tämä on neuleblogi) väite voisi aiheuttaa voimakasta vastarintaa.

Ehkä se on outoa, että tulen bussilla töihin kaksi lasta kainalossa lähes 30 asteen pakkasella, vaikka pihassa on täysin toimiva, vastapesty auto, jonka lohkolämmittimessäkään ei ole vikaa. Outoa voisi myös olla uuden blogin perustaminen silloin, kun alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että vanhaakaan ei ehdi ylläpitää. Tai se, että lopettaa rakkaan harrastuksen silloin, kun on kunnolla päässyt siinä taas kehittymään.

Jos edellä mainitut asiat laitetaan listaksi näin:

• neulominen(?)
• bussimatkustus pakkasella lasten kanssa, vaikka autokin olisi käytössä
• kahden blogin omistaminen, vaikkei yhtäkään ehdi ylläpitää
• tärkeän harrastuksen lopettaminen ilman mielenkiinnon loppumista
  

niin asiat voivat näyttää hyvinkin oudoilta. Jos taas niiden yhteyteen liitetään selitykset, niin outous häviää sen sileän tien. Tieto lisää tuskaa ja vähentää outouksia?

Oli miten oli. Taidan olla lähinnä outoja tempauksia, kuten parvekkeen pesua keskitalvella (8-vuotiaana) harrastava yksilö. En silti osaa itsestäni nimetä merkittävämpiä pysyväisiä omituisuuksia.

Eiköhän tässä ole selitelty jo tarpeeksi. Täten haastan mukaan Teemun, Marikan, Bergiukset, Rouva Perttulan ja Sannan. Vain viisi, mutta näin köyhä on lähiblogosfäärini.

Historiallinen näyttely, osa 2

Jälleen kuvien äärellä. Tällä kertaa esittelyyn pääsee niin vanhempaa kuin uudempaakin tuotantoa.

Työ numero 2: Sukkatrio 2002/2006
(Ohje taisi olla Pirkka-lehdessä vuonna 2002.)

Kuvan sukat ovat kokoa 46, 25 ja 23 (vaikea arvata, mikä on mikin). Suurin sukka on tässä kuvassa jo käytetty ja pesty monta kertaa, pienin tuli kuvaan suoraan puikoilta. Kantapäät on neulottu vahvistettua neuletta. Pienimmässä sukassa on jalkaterän päälle neulottu V nurjalla neuleella, koskapa kahden lapsen taloudessa elämää helpottaa suunnattomasti, jos sukkia ei tarvitse sovitella jalkaan tai vertailla keskenään, vaan heti päältä huomaa, kumpi on kumman.

V-sukka on toisessa(kin) kuvassa hiukan muhkurainen, koska täytteenä ei suinkaan ole lapsen jalka (luuletteko todella, että siitä ehtisi saamaan kuvan?), vaan muistaakseni toinen sukka.

Sukkia neuloessani olen huomannut, ettei pidä liikaa ryhtyä itse soveltamaan. Esimerkiksi tuosta V-sukasta tuli ihan hassun mallinen, kun tein kiilakavennukset vähän oman kaavan mukaan.

Aina oppii uutta!

Historiallinen näyttely, osa 1

Siitä huolimatta, että yhtään yleisön pyyntöä ei ole esiintynyt, pistän pystyyn neulehistoriani suurimman (ja ensimmäisen kautta aikojen) käsityönäyttelyn. Tadaa!

Huom! Työt eivät ole kronologisessa, vaan löytymisjärjestyksessä.

Työ numero 1: Kypärämyssy 2002
(Ohje 1980-luvun Neulon ja virkkaan -kansiosta, neulottu sitä nyt esittelevälle mallille, kun malli oli vasta äidin mahanahkan sisäpuolella, juu tämä oli liian suuri vauvalle.)

Kuvassa vasemmalla uskalias pikku mallimme esittelee, miltä myssyn kutakuinkin pitäisi näyttää. En ole vielä viimeistellyt sitä, joten kiinnitys on tehty onnistuneesti hiusnipsulla.

Jatkokehitysideana on neuloa tai virkata myssyn reunaan jollakin ei-niin-karvaisella langalla reunus, joka pienentäisi aukkoa ja tekisi myssystä suojaavamman. Samalla siitä tulisi ehkä myös käytetympi, koska nyt molemmat potentiaaliset käyttäjät valittavat, että myssy on karvainen. Novitan Teddy on karvaista.

Oikean puoleisessa kuvassa myssy on litistettynä ja sivulta päin kuvattuna. Kasvojen aukko on vasemmalla oleva ylempi syvennys. Jos jotakin mallissa pitäisi muuttaa, niin kaulan ja harteiden kohdalle tulevaa osaa. Tässähän on nyt neulottu tasaleveää siksakkia ja taitettu kappale kahtia. Kuitenkin tuo alimmainen osa olisi hyvä olla leveämpi, esimerkiksi etuosasta kohtisuora alaspäin (kuvassa vasemmassa reunassa oleva alimmainen viisto osa siis suoristettaisiin alaspäin. Näin myssyn "kauluriosasta" tulisi suojaavampi ilman, että se kuitenkaan kiristäisi. Taidanpa tehdä levennyksen jälkitöinä, ettei myssy jää vallan käyttämättä.

Näyttely saa jatkoa, jahka saan etsittyä aiemmat tekeleeni ja kuvia otettua.

Neulomisen lyhyt(?) historia

Koulussa neulominen ei sujunut. Sormet hikosivat ja lapasista (etenkin peukaloista) tuli nihkeän epämuodostuneita. Neulomisen innon löysin odottaessani esikoistani vuonna 2002. Pitihän tulokkaalle edes sukat tehdä. Syntyi myös villatakki (liian kapeat hihansuut), menninkäispipo (liian lyhyt ja pieni, menee hyvin nukeille) sekä peukalottomat lapaset (putosivat kädestä).

Myös mieheni sai osansa innostuksestani: lapintumput ja villasukat. Ajattelin tehdä myös todella lämpimän pipon lukuisista isoäidiltä saamistani jämälangoista. Piposta tuli aavistuksen liian laaja, mutta valitettavasti myös liian lyhyt, koska langat loppuivat. Koska käytin muistaakseni kolminkertaista lankaa (eri tyylisiä, joista yksi ainakin oli jotain tosi paksua), piposta tuli todellakin paksu. Mallinsa vuoksi se muistuttaa kuitenkin lähinnä kypärää ja pääosin vihervän sävynsä ansiosta on kovin militarihenkinen. Pipo toimittaa työhatun virkaa maalla.

Myöhemmin tuotoksia on syntynyt vähän vaihtelevaan tahtiin niin virkaten kuin neuloenkin. Nyt kun lapset ovat nukkeleikki-iässä, on tosi kätevää testailla uusia malleja ja ideoita nukeilla. Ei mene aikaa kyllästymiseen saakka, eikä haittaa, jos tulee vähän muotopuolta välillä. :) Nukkeneulominen on myös hyvä tapa käyttää jämälankoja.

Nyt meneillään on toinen isompi projekti. Ensimmäinen jäi muistaakseni hiukan kesken ja on jossain hukan teillä. Kyseessä oli neuletakki, joka oli muistaakseni aina oikein -neuletta ja hihansuihin, helmaan ja kaulukseen tuli ihanat pörröhärpäkkeet Butterflysta (sivuhuomautus: mahtaako tätä enää olla, kun ei ainakaan Novitan 2007 mallistossa näy?)

Nykyinen isompi projekti on neuletakki tai bolero tai mikä ikinä onkaan, mutta kivan mallinen. Sain petroolinsiniset mohairsekoitelangat sekä ohjeet tähän joululahjaksi. Kohta ensimmäinen kerä on käytetty. Jokseenkin hitahasti etenee homma, kun töiden jälkeen on tietenkin touhuttava lasten (ja miehenkin) kanssa. Kurja homma, että neulominen on hiukan epäsosiaalista puuhaa. Siis siinä mielessä, että jos pitäisi tehdä yhdessä jotain, niin puikoissa on aika konkreettisesti kiinni. Sen sijaan keskustelu sujuu mainiosti puikkojen kilkatuksen säestämänä.

Nyt on aika taas kuluttaa pätkä jämälankoja ja pistää puikot helkkäämään. Jäsentelen blogiani, jahka joudan.

Askel uuteen

Näin se alkaa. Uusi blogi. Vanhaakaan en ehdi pitää aktiivisesti yllä, mutta houkutus neulebloggaajien maailmaan on niin suuri!

Tämä on siis neuleblogi. Bloggaamista olen harjoittanut vasta alle vuoden, neulomista hiukan vaihtelevalla innostuksella. Nyt draivi on taas hurja. Katsotaan, mitä tästä tulee. Toivottavasti joskus päädyn sisäpiiriin. ;)