keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Tuumailua ja tuunailua

Projekteja tuntuu olevan melko paljon tällä hetkellä kesken. Onneksi neulekahvilassa sovimme, että tänä vuonna pidetään jossain kohtaa ufo-valvojaiset, jolloin päästään eroon kaikista ufoista. Tuosta vain! Tarkoitus on joko tehdä valmiiksi tai purkaa nurkissa lojuvat ikineuleet, joita useimmilla neuleaddikteilla tuppaa olemaan.

Yhtä kaikki, neuleiden keskeneräisiksi jäämistä tällä hetkellä edesauttaa se, että olen syytänyt kaikki nuppineulani kirpputorille, näemmä. Kaksikin neuletta pitäisi saada pingotettua, mutta ei auta, sano nauta. Tästäpä syystä maanantaina pääsi neulekahvilaan mukaan uuden uutukainen tuttavuus, josta on tulossa synttärilahja pyöreitä täyttävälle sukulaiselle. Lisää paljastuksia saadaan sittemmin, kun on jotain näytettävää ja kun kekkerit on juhlittu.

Iloisena uutisena kerrottakoon, että blogin kuvanlaatu saattaa tulevaisuudessa hiukan parantua, koskapa pistin viimein tilaukseen oman 30-vuotislahjani, Nikon D5100:n 18-105mm putkella. Saanen kameran tällä viikolla ja innolla tietenkin ryhdyn harjoittelemaan.

Muuta uutisoitavaa ei tällä erää sitten lienekään. Kymmenes lukija liittyi blogiin, mutta häntä saan hemmotella ihan privaatisti jollain kymmenennen palkinnolla, koska sattuu olemaan oma ukkokultani. :) Katsotaan, jos sitten tasakymppejä alkaisi jossain kohtaa palkitsemaan tai vaikka järjestämään niitä arvontoja, kun lukijat lisääntyvät.

Ei kommentteja: