keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Salaiset sukat 2007


Salaiset sukat 2007, originally uploaded by kattolee.

Esittelenpä tässä tekemäni kirjoneulesukat, jotka sai siis kaimani Leena (http://leenan.net).

Mallin varsi on mukaelma Novitan kirjoneulesukista, ei kuviollisesti, mutta tuo "muoto".

Pääsyni erikoisemmille lankakaupoille ei onnistunut, joten koetin valita Leenan toiveisiin sopivia värejä perus Novita-valikoimasta. Leena kertoi pitävänsä ruskan väreistä sekä maanläheisistä väreistä. Valikoima ei aivan vastannut tätä kuvausta, joten heräsi ajatus tulesta. Pohjolan loimu tuli jostakin mieleen, joten olkoon näiden sukkien nimi vaikkapa sitten Pohjolan loimu.

Alunperin tein hiukan erilaisen tuliteeman, mutta se veti sukan niin kurttuun, että harrastin purkua kiilakavennuksiin saakka ja kuvioin jalkaterän uudelleen.

Jos kysyntää on, voin tehdä lopullisesta sukkamallista myös tarkemman ohjeen, koska kirjoitin sen silmukka silmukalta itselleni ylös, että sukat muistuttaisivat edes etäisesti toisiaan. :)

Mielellään näkisin kuvia sukista myös omistajansa jaloissa, koska suurin jännitykseni oli, ovatko sukat sopivat. Minä kun en ole ikinä ennen neulonut sukkia ilman välisovituksia! Oli jo korkea aika.

Ai niin, Leenan kissat saivat myös osansa ja kuulemma käyttöä on ollut. Tässä vielä kuva hiirulaisesta.

hiironen

Tämä oli muuten samalla testi blogata suoraan Flickr:stä. Tällaiset Web 2.0 -seminaarit ovat varsin mukavia! ;)

26.4.2007 Edit: Lisäsin vihdoin lupaamani lieskaintarsian kuvan. Aika mohkura... :)

2 kommenttia: