lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ostosmatkailua


Myllymuksuilla oli tällä viikolla penkoviikot. Erilaisten tarjousten lisäksi laskun loppusummasta sain 20 % alennuksen. Ystäväni houkutteli minut mukaan – tai jos ollaan rehellisiä, riitti kun hän mainitsi asiasta – ja teimme pienen retken naapurikuntaan maanantaina. Kuten arvata saattaa, en pysynyt tarjousten äärellä ihan kohtuudessa.


Kuvassa vasemmalla olevat trikoot, neulos sekä alaosan resorit ovat kilotavaraa. Oikealla olevat kuviotrikoot ovat pakalta, tulppaanivelour pakanloppu sopuhintaan ja harmaameleerattu college tyttären pyynnöstä (enhän minä muuten). Langat tulevat tarpeeseen, joten niiden hankkiminen on ihan perusteltua. Takuulla. Suurimmalle osalle kankaista on jo suunnitelma, joten olen aika levollisin mielin tästä setistä. Ajattelin, että nyt minun ei tarvitsekaan pitkään aikaan hankkia kankaita.

Kunnes tuli keskiviikko ja ompeluryhmän kollegat nappasivat minut kyytiin. Taas ajeltiin Juupajoelle, eikä siinä vielä kaikki. Kävimme myös kahdessa paikallisessa kangasliikkeessä ja kirppiksillä. Välissä herkuteltiin itsemme ähkyyn tienoon parhaassa kahvilassa. 


Myllymuksuilta ostin tarpeeseen(!) bambufroteeta. Siitä tulee minulle kotonanotkumistakki, koska iltaisin meillä on kylmä. Köysitrikoo on samasta puodista. Sitä piti ostaa lisää, koska esikoinen ihastui siihen kovasti. Framilonia ja oranssia ompelulankaa lähdin tuolta oikeastaan vain hakemaan, mutta arvattavaa oli, että siinä ei heikko voi pysyä! 

Tumma college on löytö kirpputorilta muutaman euron hintaan, resorit taisivat olla 0,50 € kpl. Loput kankaat olivat heräteostoja, jotka tein suuren hurmion vallassa: meidän lähiputiikkiin on tullut joustofarkkuja! Kuviollisia! Sininen sydänkivioinen ja persikan värinen pilkkukangas ovat sitä ja niistä tulee pienille farkkulegginsejä. Kukkakangas sopii farkkuun kuin nakutettu ja kaveriksi tarvittiin tietysti resoria. Oranssi pilvitrikoo oli muuten vain herttainen ja sopii justiinsa tuolle toiseksi vanhimmalle. Raitakankaat olivat kilopaloista ja suunnitelmia niillekin jo on.

Kaiken kaikkiaan reissut olivat antoisia ja NYT olen sitä mieltä, että pärjään hetken näiden kankaiden kanssa. Kuopuksen takkiprojektin olen päättänyt tehdä valmiiksi ennen kuin ryhdyn mihinkään muuhun. Se hetki onkin kahden sauman ompelua vaille valmis ja sitten tuuletan ja lujaa! 

Käynti Myllymuksuilla nosti mieleeni myös syvällisempiä ajatuksia, mutta kirjoitanpa niistä seuraavalla kerralla lisää. Nyt perhe odottaa äitiä, joka törkeästi syöksyi blogimaailmaan heti töistä tultuaan. 

Leppoisaa lauantakiehtoota!


2 kommenttia:

Veera kirjoitti...

Se persikkapilkkujoustofarkku ja kukkakangas on ihan Liinan näköiset! :) Ajattelin, ennen kuin kerkesin lukea mitä olit niistä ajatellut tehdä. Siinä ekassa kuvassa sininen autotrikoo muistuttaa ihan sitä pöllötrikoota, josta olit tehnyt sen hihattoman mekon/paidan Tuulille joskus, ja joka tuli meille, ja jonka juuri siirsin Hertan kaapista Iitalle, kun ei se Hertan päälle ehtinyt vuodenajasta johtuen kertaakaan. :)

Leena K kirjoitti...

Älä muuta sano! Ihan Linskin kangas! :)

Mä en kestä, että Iita kasvaa... Koita vaan sinnikkäästi pukea se 68 cm vaatteisiin. Jos se hoksais pysyä pienenä? ;)