Valmistakin välillä

Tuntuu hyvältä saada välillä valmista aikaan. Vertin pipa pääsi omistajansa päähän, joskin kukkaan kaavaillut helmet unohtuivat! Näinkin voi käydä. Ehkäpä helmet ja pipo vielä kohtaavat...

Tässä pipossa kukka on aika perinteinen pitsipöytäliinakukka, mutta passaa ihan hyvin tuon samanvärisen taustan kanssa. Pipo on käytännössä kokonaan kiinteitä silmukoita virkaten tehty. Ohje taitaa löytyä kevään 2006 Novitastakin.

Sen verran jäpäkkä tuo pipo on, että halutessaan reunoja voi rullata hieman ylös, jolloin saa hyvinkin 20-lukuisen vaikutelman.

Myös ensimmäisellä yrittämällä epäonnistunut (=liian pitkä) pipo on päässyt käyttöön uudistettuna. Harmaasävyisestä seiskaveikasta tuli viheriäiseen myssykkään reunus ja kukkanen. Syynä yksinkertaisesti se, että viheriäinen lanka loppui uuden pipon viimeiseen silmukkaan. Tehokkaasti käytetty.

Pipo koostuu pääasiassa pylväistä, mutta siellä täällä on rivi tai pari kiinteitä silmukoita. Oma ohje, indeed... Kukka on oma sovellus Käspaikassakin ohjeistetusta kukasta. Taaemmat terälehdet tulivat hiukan liian loitolle, joten kerroksittaisuus kärsi pikkuisen. Oppia ikä kaikki.

Opista puheenollen. Sirpam antoi hyvän neuvon korjata Historiallisen näyttelyn 1. osassa esiteltyä pipoa oikeasti kypärämyssyn mallisemmaksi. Onnistuin kuromaan hatun oikeaan muotoonsa noin teoriassa, mutta edelleenkään se ei ole oikein esittelykelpoinen. Sovitin sitä päähäni ja näytin lähinnä 1980-luvun avaruuselokuvan muukalaiselta. Ilmeisesti tuo lanka ei ole ihan sopiva kyseiseen ohjeeseen, vaan hatusta tulee auttamatta liian suuri. Sääli. Koneellisesti kaljuuntunut isäntäkään ei huolinut Tango-pörröä peruukiksensa.

Äskettäin neuloin korvapipon itselleni Coatsin(?) kerratusta Nord-langasta (80 % akryyliä, 20 % villaa), joka oli paksua kuin bambu ja jopa kympin puikot olivat liian ohuet. Hauska hattu siitä silti tuli – tosin niin muhkea, että vaatii muhkean toppatakin kaverikseen. Onneksi omistuksessani on punainen untuvatakki.

Korvista tykkäävät myös pikku rinsessat, joista vanhimman oma korvapipo vaaleanpunaisesta sevenistä valmistui arviolta 11,7 minuuttia sitten. Saa nähdä, mitä typy aamulla tuumaa.

Outouden syvin olemus

Sain sähköpostitse haasteen. Hhilmaa haastoi minut kertomaan kuusi outoa asiaa itsestäni ja haastamaan sitten kuusi seuraavaa mukaan. Haaste vastaanotettu.

Äidyin pohtimaan, mikä oikein on outoa ja millä mittapuulla? Neulominen, joku voisi sanoa. Väittäisin kuitenkin, että näissä ympyröissä (krhm. tämä on neuleblogi) väite voisi aiheuttaa voimakasta vastarintaa.

Ehkä se on outoa, että tulen bussilla töihin kaksi lasta kainalossa lähes 30 asteen pakkasella, vaikka pihassa on täysin toimiva, vastapesty auto, jonka lohkolämmittimessäkään ei ole vikaa. Outoa voisi myös olla uuden blogin perustaminen silloin, kun alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että vanhaakaan ei ehdi ylläpitää. Tai se, että lopettaa rakkaan harrastuksen silloin, kun on kunnolla päässyt siinä taas kehittymään.

Jos edellä mainitut asiat laitetaan listaksi näin:

• neulominen(?)
• bussimatkustus pakkasella lasten kanssa, vaikka autokin olisi käytössä
• kahden blogin omistaminen, vaikkei yhtäkään ehdi ylläpitää
• tärkeän harrastuksen lopettaminen ilman mielenkiinnon loppumista
  

niin asiat voivat näyttää hyvinkin oudoilta. Jos taas niiden yhteyteen liitetään selitykset, niin outous häviää sen sileän tien. Tieto lisää tuskaa ja vähentää outouksia?

Oli miten oli. Taidan olla lähinnä outoja tempauksia, kuten parvekkeen pesua keskitalvella (8-vuotiaana) harrastava yksilö. En silti osaa itsestäni nimetä merkittävämpiä pysyväisiä omituisuuksia.

Eiköhän tässä ole selitelty jo tarpeeksi. Täten haastan mukaan Teemun, Marikan, Bergiukset, Rouva Perttulan ja Sannan. Vain viisi, mutta näin köyhä on lähiblogosfäärini.