tiistai 9. heinäkuuta 2013

Elpymistä

Minä olen päivittänyt näköjään blogiani tasan yhtä kauan sitten kuin nuorin siskontyttäreni on ollut olemassa tässä maailmassa! Mihin se aika vierii? (Molemmissa tapauksissa.)

Ihan laakereillaan tässä ei ole tullut maattua, vaan elämässä on tapahtunut yhtä  jos toista. Kevät täyttyi pääsykokeista niin minun kuin puolisoni kohdalla. Molemmat pääsimme kouluihin, joihin olimme halunneet, minä kahteenkin, joista valitsin sen, joka on helpompi yhdistää työnteon kanssa. Minusta tulee isona(?) puutarhuri. Toinen vaihtoehto olisi ollut vaatetusompelija, mutta tässä elämäntilanteessa, kun mies on siirtymässä työelämästä opiskelijaksi vähän pidemmäksi aikaa, en pitänyt sitä vaihtoehtona. Harrastellaan siis edelleen tuota ompelupuolta ja kuokitaan isänmaata ammatikseen.

Elämänmuutosten myötä myös talomme on myynnissä. Luopuminen on tuskaa, mutta samalla se on alku uudelle vaiheelle elämässä. Se, minne päädymme tarkalleen, on yhä arvoitus, mutta suuntana tulee olemaan Pirkanmaan pääkaupunki Tampere. Siellä nuo opinahjommekin sijaitsevat.

Kaiken myllerryksen keskellä mielenlepuutusta on tarjonnut ompelukoneen ja saumurin – kyllä, olen sellaisen hankkinut!! – tasainen surina. Tai oikeastaan epätasainen. Ompeluinnostukseni on kestänyt hiukan yli vuoden ja Husqvarnani alkaa olla huollon tarpeessa. Kun vain malttaisin sen huoltoon heivata...

Edellisen kerran ompelukseni ovat tässä blogissa olleet esillä helmikuussa, mutta ompeleminen ei toki ole mihinkään loppunut. Minulla on tapana leikkoa kerralla useampi vaatekappale ompelua odottamaan ja samalla liitän niihin pienen lapun, jossa lukee kaava ja kokonumero, että muistan, mitä leikotuista kappaleista on tarkoitus tulla. Nuo lappuset isken sitten neulatyynyyni kiinni, kun ryhdyn ompelemaan. Siinä ne nököttävät siihen asti, että saan vaatekappaleen blgogattua. Neulatyynyni on tällähetkellä aika hankala käyttöliittymältään, koska se on noiden mainitsemieni pikkulappusten peitossa. Aletaas siis tekemään tiliä!

Talvella tartuin Eurokankaan palalaarista löytämääni pöllökankaaseen. Tarkoitus oli tehdä siitä kuopukselle mekko ja siskontytölle paita. Ne tein. Valitan kuvien laatua. Talvella tarttis varmaan kikkailla vähän enemmän...

Pöllömekko
Kaava: OB 3/2012 Robots muokattuna
Koko 86 cm:stä suurennettu n. 98cm
Kangas: Eurokangas
Muuta: helmaa jatkettu mekkomittaan ja -leveyteen,
hihoja pidennetty.

Pöllöpaita
Kaava: OB 3/2012 Robots muokattuna
Koko 86 cm
Kangas: Eurokangas
Muuta: Kankaan vähyyden vuoksi helmaan jatke pallotrikoosta.
Samaa trikoota pääntiellä ja hihansuissa. Hihoja muokattu lievään puhviin.
Niin ikään talvella valmistui tämä bolero sydäntrikoosta viisivuotiaallemme. Tai tuolloin hän oli 4,5 vuotta. Apuna käytin tuttuakin tutumpaa Princess-kaavaa (OB 4/2012), mutta pätkäisin helman korkealta, halkaisin etukappaleen, kanttasin ympäriinsä ja lisäsin nepit. Kanttina joustokanttinauhaa.

Sydänbolero
Kaava: Princess-tunika, OB 4/2012
Kangas: paikallinen, joustokantti Sampsukka
Muuta: Muutokset lueteltu yllä
Tähän väliin kevennyksenä esikoisen Zhu-Zhu:n mekko. Rusetti on tytön oma pinni, mutta mätsää aika hyvin, vai mitä? Matsku on joku hameenhelma äidiltä, käänne valmiina, helmaan "rullapäärme" ompelukoneella. Edessä vatsapuolella pätkä kuminauhaa. Very simple.


Ottobren ilmaiskaavalla tein 3-vuotiaallemme kevät-/kesähatun ja samaisesta kankaasta hänelle ja isosiskolle (5 v.) kesämekkoset. Mekko on tehty OB:n Robots-kaavaa hyödyntäen, hihoja ja helmaa jatkaen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Robotsilla on tehty myös ihan tavallinen t-paita samaiselle tytölle. Onpa muuten tyttö kasvanut puolessa vuodessa...


Sienimekko ja -hattu
Kaava: Hattu Ottobre, ilmaiskaava
Mekko OB 3/2012 Robots
Koko: Hattu 50 cm (reilu koko!)
Mekko 86 cm:stä suurennettu n. 98 cm ja 110 cm
Kangas: Eurokangas
Muuta: Mekkoja tehty sekä 3- että 5-vuotiaalle.

Helmassa sieninauhaa pätkä

Saumanvara-facebookryhmässä järjestetään aika-ajoin tempauksia, joissa perjantai-iltana, yleensä klo 21-23 joukko ompeluhörhöjä ompelee jollakin tietyllä aiheella jotakin. Osallistuin huhtikuussa(?) tempaukseen ensimmäisen kerran ja silloin ajatuksena oli, että osallistujat tilaavat Ikasyriltä ylläripaketin edulliseen hintaan ja saavat avata sen vasta perjantaiaamuna. Paketista tuli esiin ihanan pehmoista kirahvia vihreässä sävyssä. Ajattelin ensin kaikenlaista yhdistämistä, mutta päädyin lopulta ihan yksinkertaiseen hihattomaan toppiin 9-vuotiaalle. Kaavana on Tropical Mix OB 3/2012 numerosta, koko 134 cm. Tietenkään en löytänyt joustonauhaa rypytyksiin, kun kappaleet oli leikattu, joten tein rypytykset aikaa vievällä tavalla lankoja kiskomalla. Ihan ei mennyt nappiin, mutta tyttö tykkää. Yllätysmomenttina oli tuolla kertaa ruskea, joten siksi tikkaukset on tehty ruskealla.

Kirahvitoppi
Kaava: Tropical Mix, OB 3/2012, ilman kaulusröyhelöä
Koko: 134 cm
Kangas: Ikasyr
Parasta tempauksessa oli rajallinen aika. Pysyin annetuissa puitteissa, vaikkakin hiukan kiire meinasi tulla. Silti oli jotenkin vapauttavaa, kun piti vain tehdä nopeasti päätös, mitä teen ja ryhtyä heti hommiin. Usein minulla menee aikaa ihan turhaan jahkailuun ja lopulta päädyn joko helpoimpaan tai ensimmäisenä keksimääni ratkaisuun joka tapauksessa.

Samalla kaavalla tein myös samalle tytölle pallotopin, johon hän oli itse valinnut kankaan ajatuksella: "Tästä mulle jotain."
Pallotoppi
Kaava: Tropical Mix, OB 3/2012, ilman kaulusröyhelöä
Koko: 134 cm
Kangas: Eurokangas
Muuta: Rintarypytys meni keturalleen, joten paikkasin 
tilanteen laskoksella ja napilla. 
Note to self: Älä venytä rypytystä, kun tikkaat käännettä!
Tämän pilkullisen kanssa samaan aikaan leikkelin velourhupparin 5-vuotiaallemme. Tarkoitus oli tuhota kaapista jo kauan sitten ostamani turkoosi ja pinkki velour. Niistä tuli myös housut sekä viisi- että kolmevuotiaalle ja jälkimmäiselle liivihamekin. Palataan niihin tuonnempana. Tässä tämä huppari.

Velourhuppari
Kaava: OB 4/2012 Funny Fox
Koko: 104 cm
Kangas: Velour Sampsukasta,
sydäntrikoo, vetskari ja resori paikallisesta.
Muuta: Hiharesorit pitkät kasvunvaran vuoksi,
huppu ommeltu pussiin, joten vetskarin päät jää piloon.


Meinattiin ottaa poseerauskuvia, niin alkoi sataa. Höh.
 Vähän olisi saanut olla pidempi helma tuolle 106 senttiselle, mutta menee näinkin. Ihan hirveästi ei ole vielä käytetty, kun on ollut niin hellettä, mutta ehkä nyt raikastumisen myötä tämäkin tulee käyttöön. Hiharesorit oli muuten ensimmäiset saumurilla surautetut saumat. :)

Liivihameen kanssa meinasi aluksi käydä köpelösti. Ompelin alavaran ihan vinksin vonksin, eli väärät olkasaumat yhteen. Kyllä, sekin on mahdollista. Noh korjauksien jälkeen päästiin voittoon ja kolmevee sai mekkonsa.

Mekon etukappale on pinkki ja takaa turkoosi. Takakappale on tarkoituksella pidempi eikä ihan noin vino kuin kuva antaa ymmärtää. Alavara on samaa sydäntrikoota kuin niin monessa muussa tuotoksessa tässä postauksessa. Ja vieläkin sitä on jäljellä... Mekon rintaan applikoin elämäni ensimmäisen applikaation. Leikkasin tuosta sydäntrikoosta sydämen ja iskin sen tuohon etumukseen. Tikki ei ohjautunut ihan täydellisesti, joten tarjolla ei ole nyt lähempiä kuvia applikaatiosta.

Velourliivari
Kaava: Oma
Kangas: Sampsukka ja paikallinen

Pienimpien tyttöjen hoitovuosi päättyi kesäkuussa, kun isäntä jäi lomalle. Hoitajan kesämuistamiseen ompelin ohelle buffy-tyyppisen huivin EK:n lirusta raitatrikoosta. Rouva Pääkky saa esitellä tässä tuotoksen.


Lörppähuivi

Pantahuivi sivulta (näyttää paremmalta, jos pukijalla on hiukset)

Pantana edestä

Voi laittaa myös kaulaan.

Viiman yllättäessä taipuu kypärämyssyksi.
 Vähän tuo taitaa olla tämän kesän helteillä turhan paksu, kun on kaksinkertaista kangasta, mutta ehkä käyttöä tulee ainakin syksymmällä.

Esikoiselle tein kauan marinoimastani kärpässienikankaasta topin. Ihan saksin mielivaltaisesti ja reunustin joustokantilla. No hiukan mittasin rinnanympärystä ja olkaimen mittaa. Siitä huolimatta olkaimia sai kääntää pari senttiä lyhemmiksi.

Sienitoppi
Koko: noin 134 cm
Kangas: Sampsukka
Saumanvara-ryhmän aktiivien kautta syntynyt Kesämies Kekkonen on jo hyvän aikaa odotellut pääsyään vaatteeksi. Hullaannuksissani ostin sitä kolme metriä(!), joten siitä piisaa moneen juttuun. Ihan alkuun tein siitä miehelle T-paidan. On muuten ensimmäinen laatuaan tekemäni miesten lyhythihainen!

Kekkispaita miehelle
Kaava
: Joka tyypin kaavakirja, miesten T-paita
Koko: XL, kavennettu valmiina sivuista n. 3 cm
Kangas: Leena Renko / Käpynen, Kesämies Kekkonen
Näin se Kekkis virnuilee...

Sitten olen ommellut jotain sellaista, mitä en vielä esittele, mutta jahka löytävät omistajansa, niin sitten. ;) Paljon on myös mahdollista, että jotain on unohtunut. Näin pitkä bloggausväli pitäisi lailla kieltää. Lisäilen unohtuneita blogiin, kunhan muistuvat mieleen.

Nyt jatkan elpymistä lomailemalla ja toivotan hehkeää heinäkuuta kaikille blogin lukijoille! Jättäkäähän merkkejä itsestänne. Huomaathan, ettei sinun tarvitse olla blogger-tunnuksen omistaja voidaksesi kommentoida... ;)

5 kommenttia:

Martta Räsänen kirjoitti...

Voi kuinka paljon kaikkea oletkaan saanut aikaan. Ihanat nuo liivarit. Luopuminen on vaikeaa, mutta aina jotain ihanaa tulee tilalle.

Veera kirjoitti...

Voi kun mullekin joku tekis kaikkia tommosia... :) Tommosen lörppähuivin haluisin!

Merja kirjoitti...

Paljon kivoja ompeluita!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania vaatteita kyllä osaat tehdä! :) ja ennoo tätä sinunkaa blogia koskaa tajunnu lukee, mut nyt varmaan tulee luettua tätäkin :) löytyy nimittäin kirjanmerkkipalkista niin muistaa jos meinaa unohtua:D kivaa syksyä koko perheelle! t.laura & joel

Unknown kirjoitti...

Kiitos kommentista ja terveisistä, Laura & Joel! Kuten ehkä tämän päivän kirjoituksesta huomasitkin, tällä hetkellä ei ompelupuuhat oikein luista, mutta ehkä pienen tauon jälkeen taas... :)

Terkkuja teille ja tsemppiä kouluarkeen sinne rannikolle! :)