tiistai 20. toukokuuta 2008

Tasannevaihe jämäkuukauden jälkeen

Haaveilin aiemmin, että sitten, kun kesäloma alkaa, istuskelen takapihalla auringossa tai vaihtoehtoisesti sohvan nurkassa puikot kilisten päivät pääksytysten. Lomaa on reilu viikko takana, enkä käsitöitä ole hirveämmin ehtinyt tekemään. Syitä on lukuisia, mutta silti en voi kuin ihmetellä, miten tästä lomasta nyt tällainen tuli – ainakin alkuun.

Sen verran sain viikonloppuna aikaan, että virkkasin pari tilkkua vaunupeittoon lisää ja naputtelin Viivin valssimekon ohjeen Ullan jämälankaohjekilpailuun. Saapi nähdä, onko ohje edes julkaisukelpoinen. Ikinä en ole ohjeita itse tehnyt – jos kohta en mekkojakaan!

Kesäkuussa olisi tiedossa KIP-päivä. Todennäköisesti majailemme tuolloin Kannuksessa, joten Kokkolan happeninki olisi se todennäköisin osallistumispaikka. Se vain tietää sitä, että suunnitelmat täytyisi tehdä ajoissa (ennen kesäkuuta) ja pakata tarvittavat vermeet mukaan. Ellei sitten erehdy ostamaan paikanpäältä. :D

Ei kommentteja: