tiistai 30. huhtikuuta 2013

Ihana huhtikuu!

...on päivää vaille valmis. Huhtikuussa meillä on taas sairastettu enemmän kuin laki sallii, joten päivitystahti on aika onneton. Monenlaista on silti tullut tehtyä, mutta niistä enempää turisematta tahdon ensin nöyrästi kiittää ihanaa salaista neuleystävääni, joka muisti minua jo viimeviikolla upealla paketilla. Paketin sisältö osui taas kerran napakymppiin!



Keskittymiskarkit on jo syöty (eikö se tarkoittanutkin, että piti keskittyä karkinsyöntiin?), mutta muut ihanuudet ovat minunkin käytössäni onneksi pitkäkestoisempia.

Kassatyössä ja käsitöissä kädet joutuvat melkoiselle rasitukselle, joten käsivoide (yksi lemppareistani muuten) tulee tarpeeseen. Eikä kynsilakkoja voi koskaan olla liikaa!

Myös huulirasvaa kuluu minulla paljon ja saamani voide hellii tästä eteenpäin sekä huulia että mieltä. Sitä käyttäessäni muistan salaisen ystävän, joka on ajatellut minua tätäkin pakettia kootessaan. :)

Lumikukkahuivia olen joskus ihastellut Ullan sivuilla, mutta koskapa tulostimemme ei ole ollut käyttökunnossa maailman aikoihin, en ole saanut huivia aloitettua. Nyt minulla sen sijaan ei ole enää tekosyitä olla aloittamatta. Paitsi tietysti pyhä lupaukseni olla aloittamatta mitään ennen meneillään olevien viimeistelyä. Saamani lanka on ihanaa luksuslankaa, enkä malta jättää sitä vyyhdelle kovin pitkäksi aikaa.

Paljastettakoon tässä kuitenkin, että olen kaikessa hiljaisuudessa tehnyt valmiiksi kahdet sukat. Niistä kuitenkin myöhemmin lisää. Tämän postauksen tahdon omistaa SNY:lleni.

Kiitos vielä kerran!

6 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Voi, miten ihana paketti.

Inhottavaa, kun pitää sairastaa :(

Anne-Mari kirjoitti...

Tosi kiva paketti ja lanka on aivan mielettömän ihanan väristä.

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Todella kauniisti koottu paketti.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa huomata, että paketti oli mieleinen. Tulivatko aiemmin lähettämäni silmukkamerkit perille?

Terveisin SNY

Unknown kirjoitti...

Voi kyllä! Apua! Unohdin kokonaan mainita välimuistamisesta tässä kirjoituksessa. Lisään siitä seuraavaan postaukseen.

Ja kiitos, ne olivat aivan ihania merkkejä! Oletko tosiaan askarrellut ne itse?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, itse ne väsäilin. Ensimmäiset ikinä tekemäni silmukkamerkit. :) Pidä niistä hyvää huolta. :)

Terveisin SNY